Maakunnan kehittäminen

Välineitä taajamien elinvoimaisuuteen ja uusiutumiseen

Etelä-Savon maakuntaliitto on käynnistänyt yhdessä Etelä-Savon ELY-keskuksen kanssa toukokuussa 2018 vuoden mittaisen yhteishankkeen, jossa on tarkoituksena kehittää yhteistyömuotoja ja -menetelmiä taajamien elinvoiman edistämiseksi. Ympäristöministeriön rahoittama hanke toteutetaan yhteistyössä Varsinais-Suomen liiton kanssa.

Etelä-Savon osalta pääpaino hankkeessa on taajamien julkinen rakennuskannassa ja sen kestävässä uusiokäytössä. Hankkeessa tarkastellaan julkisen rakennuskannan arvoihin, kuntoon ja uusiokäyttömahdollisuuksiin liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Meillä maakuntaliitossa hommassa mukana ovat Janne Nulpponen ja Sanna Poutamo. Lisäksi projektiin on rekrytoitu rakennusinventoija Laura Vikman.

> Lue hankkeen tilannekatsaus toukokuu/2019
> Hankkeen tilannekatsaus maaliskuu/2019
> Hankkeen joulukuun 2018 kuulumiset liiton uutiskirje Jousessa
> Hankkeen tilannekatsaus syyskuu/2018

Hankkeen tuloksia

Hankkeen Etelä-Savon tulosseminaarin (24.5.) aineistot:

> Seminaariohjelma (pdf)
> Seminaarin videotallenne (avautuu uuteen selainikkunaan)
> Modernin rakennusperinnön inventointi ja arvottaminen, tuloksia (pdf)
> Reittiopas rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon, käytön ja kunnon selvittämiseen (pdf)
> Modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä - Case-kohteena Kangasniemen paloasema (pdf)
> Taajamien kehityshistoria ja identiteettitarina suunnittelutyökaluksi (pdf)

Hankkeessa on laadittu tiekartta rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon, käytön ja kunnon selvittämiseen. Ramboll Finlandin konsultoima reittikartta on työkalu, jolla opastetaan niin rakennusten omistajia kuin kuntien maankäytön ja rakennusvalvonnan asiantuntijoita rakennusten arvon, käytön ja kunnon arvioimisessa ja suunnittelussa. Reittioppaassa on käyty läpi erilaiset selvitykset, niiden sisältövaatimukset ja kuvattu, missä vaiheessa mikäkin selvitys tulee ajankohtaiseksi. Se antaa myös lisätietoa lain asettamista vaatimuksista, viranomaistahoista ja aihetta käsittelevistä lähdeteoksista.

> Reittioppaan selainversio
> Reittiopas julisteena (pdf)
> Reittiopas A4-kokoisena raporttina (pdf)

Reittioppaan ohella laadittiin arviointityökalu, jonka avulla on mahdollista hahmottaa kulttuurihistoriallisten arvojen, käyttömahdollisuuksien ja kunnon välistä suhdetta. Arviointityökalu on apuväline vertailtaessa useamman rakennuksen ominaispiirteitä, laadittaessa päätöksiä rakennukseen liittyen tai se voi toimia muistilistana rakennukseen liittyvistä lähtötiedoista ja selvityksistä.

> Arviointityökalu (excel)

Oulun yliopiston arkkitehtiopiskelija Pyry Kuismin tarkastelee maakuntaliiton myöntämän apurahan turvin diplomityössään kirkonkylien vajaakäyttöisen julkisen rakennuskannan uusiokäyttöä. Diplomityön valmistuneessa ensimmäisessä osassa Pyry kartoitti onnistuneita esimerkkejä vajaakäyttöisten ja tyhjilleen jääneiden julkisten rakennusten muokkaamisesta uuteen käyttöön. Pyryn opinnäytetyön toinen osuus sisälsi Kangasniemen kunnan nykyisen paloaseman uusiokäyttömahdollisuuksien tarkastelun. Puulan rannalla satamatorin laidalla sijaitsevan paloaseman toiminnot saattavat tulevaisuudessa siirtyä muualla. Opinnäytetyössä Pyry tarkasteli, miten rakennuksen arvot, kunto ja käytettävyys huomioiden se voitaisiin muokata uuteen käyttöön osana satamatorin toiminnallista kokonaisuutta. Opinnäytetyö kokonaisuudessaan ja diaesitykset kohteista on luettavissa tästä:

> Pyry Kuismin: Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö pohjoismaiden kirkonkylissä OSA1 (pdf)
> Pyry Kuismin: Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö pohjoismaiden kirkonkylissä OSA2 (pdf)
> Diaesitys: Kyläkoulu Torsbyyssä (pdf)
> Diaesitys: Teollisuushalli Pyhtäällä (pdf)
> Diaesitys: Kunnantalo Pohjassa (pdf)
> Diaesitys: Tehdasrakennus Karstulassa (pdf)
> Diaesitys: Kangasniemen paloaseman ideasuunnitelma (pdf)

Hankekuvaus

Osiossa 1:

  • Otetaan käyttöön ja testataan uusia yhteistyömuotoja ja –menetelmiä
    • taajamien elinvoiman edistämiseksi
    • julkisen rakennuskannan hallintaan ja kestävään uusiokäyttöön
  • Luodaan verkostoyhteistyön malli ja asiantuntijaverkosto tiedonvaihtoon
    • yhteisiä resursseja ja tiedonvaihtoa parantamaan
  • Toteutetaan elinvoimakartoitus taajamien ja erityisesti niiden julkisen rakennuskannan tilasta
    • toimintamalleja taajamien elinvoimakartoituksen, vajaakäyttöisen julkisen rakennuskannan arvotarkastelun, uusiokäytön ja ylläpidon yhdistämiseksi
    • tuotetaan tietoa ja suosituksia kokemusten perusteella
    • inventointi, arvottaminen, käyttömahdollisuudet, tekniset kysymykset
    • tiedon keruuta, jakelua ja vuorovaikutusmenetelmiä
  • Etelä-Savossa ja Varsinais-Suomessa testataan erilaisia toimintamalleja esimerkkitaajamissa

Osiossa 1 Etelä-Savossa keskitytään julkiseen rakennuskantaan ja sen käyttöön osana taajaman elinvoimaa:

  • Maakunnallinen verkostoyhteistyö
    • Perustetaan yhteistyöverkosto
    • Seminaarit, työpajat, tutustumiskäynnit
  • Julkisen rakennuskannan tila meidän casena
    • Tavoitteena yhteisen toimintamallin kehittäminen julkisen rakennuskannan arvotarkastelun, uusiokäytön ja ylläpidon yhdistämiseksi
    • Alustavasti näkökulmina
      • modernin arkkitehtuurin kohteiden inventointi ja arvottaminen,
      • rakennusten kuntoarvioinnin menetelmätarkastelu,
      • Rakennusten uusiokäyttömahdollisuudet,
      • Hyviä esimerkkejä julkisten rakennusten uudesta elämästä
    • Toteutetaan muutamassa esimerkkitaajamissa

Etelä-Savossa esimerkkitaajamat ovat:

  • Kangasniemen kirkonkylä
    • 5600 asukkaan kunnan 2800 asukkaan keskustaajama Puulan rannalla
    • Kangasniemellä on tarkoituksena tarkastella taajaman yleiskaavan päivityksen yhteydessä julkisen rakennuskannan tilaa ja arvoja
    • Lisäksi on tarkoitus tarkastella lähemmin nykyisen paloaseman uusiokäyttömahdollisuuksia osana satama-alueen kehittämistä
  • Haukivuoren asemankylä
    • Mikkelin kaupunkiin 2007 liittyneen ent. Haukivuoren kunnan 800 asukkaan keskustaajama
    • Haukivuorella on tarkoituksena taajamaan laadittavan yleissuunnitelman yhteydessä kartoittaa taajaman vahvuuksia mm. julkisen rakennuskannan arvotarkastelun ja käytettävyyden näkökulmista

Osiossa 1 Varsinais-Suomessa pilotoidaan taajamien ajallisen kehityksen rakenteen ja laadullisten tekijöiden vaikutusta (mm. paikalliset identiteettitekijät osana taajamarakennetta) niiden elinvoimaisuuteen yhteistyössä kuntien, ELY-keskuksen ja maakuntamuseon kanssa. Osiossa työstetään suunnittelutyökalu, jolla analysoidaan taajamien kehityshistoriaa ja identiteettitarinaa osana taajamien elivoimaisuuden kehittämistä.

Hankkeen toisessa osiossa tarkastellaan, mitä maankäyttö- ja rakennuslain mukainen tehtävä ’kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämisen edistäminen’ on käytännössä. Hankkeen käynnistysvaiheessa tämä tarkastelu tähdättiin maakuntauudistuksen maakuntaorganisaation ja kunnan yhteistyömuotojen kehittämiseen. Em. edistämistehtävä on jokatapauksessa laissa ELY-keskuksen tehtävä ja toimii käytännön tasolla myös maakuntaliittojen alueiden käytön kehittämisen tavoitteena.

Tarkastelu toteutetaan:

  • osion 1 menetelmiä analysoimalla
  • tarkastelemalla osion 1 menetelmien soveltuvuutta uuden maakunnan alueidenkäytön edistämisroolin sekä kunta-maakuntataso-valtio-yhteistyömuotojen kehittämistarpeiden kannalta

Tilaisuudet ja niiden materiaalit

3.9.2018 järjestettiin pienryhmäiltapäivä, jossa ideoitiin keinoja yhteensovittaa rakennusten arvonmäärittelyä ja niiden kuntoarviointia. Taajamahankkeen hankkeen tavoitteena on muodostaa yhteinen näkemys siitä, millaisia selvityksiä rakennusten arvoista ja niiden kunnosta tulisi päätöksenteon pohjaksi tehdä. Iltapäivän ohjelma, johdantodiat ja keskustelumuistiinpanot on luettavissa pdf-muodossa tästä linkistä.

  • testi