Etelä-Savon Maakuntaliitto

Maakuntaliiton viraston yhteystiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto

On aluekehitysviranomainen, joka vastaa oman maakuntansa - Etelä-Savon - yleisestä kehittämisestä.

Maakuntaliitto vastaa myös maakuntatasoisesta maankäytön suunnittelusta. Lisäksi maakuntaliitto toimii jäsenkuntiensa yhteisenä tahdonmuodostusväylänä ja valvoo maakunnan etua monin eri tavoin.
 

Mihin suuntaan
kehitämme Etelä-Savoa?

 

Maakuntaliitto rahoittaa
maakunnan kehittämistä
 

 

Tuoreimmat tiedot &
näkymät Etelä-Savosta

 

Yhteystiedot päättäjiin
ja tekijöihin
 

 

Alueellinen laatu- ja
alkuperämerkki 

 

Seuraa uudistuksen
etenemistä Etelä-Savossa 

 

Ajankohtaista asiaa Etelä-Savossa

30 elo

Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntaliittojen johto kokoontuu Rovaniemelle perinteiseen huippukokoukseen

Maakuntien huippukokous järjestetään tänä vuonna Lapissa 30. - 31. elokuuta 2018 teemalla Iskukykyisiä yhdessä. Mukana ovat Lapin lisäksi Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Karjala. Samaan aikaan yhteistyössä huippukokouksen kanssa linjataan maakuntien yhteisiä kehittämisen kärkiä alueen yhteisessä Elinkeinot murroksessa (ELMO) –pilotissa. Lue lisää

27 elo

Maakuntahallituksen kokoustiedote 27.8.2018

Etelä-Savon maakuntahallitus kokoontui maanantaina 27.8. Mikkelissä syyskauden ensimmäiseen kokoukseensa. Ajankohtaiskatsauksessa maakuntajohtaja Pentti Mäkinen nosti esille Heinäveden kaivoshankkeen. Maakuntauudistuksen tilannekatsauksessa käsiteltiin uudistuksen aikataulumuutos ja sen vaikutukset liiton toimintaan ja talouteen vuosina 2019-2021. Kokouksessa linjattiin maakuntaliiton osallistuminen perusteilla olevaan kolmen maakunnan talous- henkilöstö- ja ICT-hallinnon yhtiöön. Muut päätösasiat liittyivät hankerahoitukseen ja Etelä-Savon vuoden 2018 kylän nimeämiseen. Lue lisää

<

>

Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su

SEURAA MEITÄ SOMESSA