Jousi
Lokakuussa rahoituspäätös neljälle hankkeelle
Lokakuussa rahoituspäätös neljälle hankkeelle

Etelä-Savon maakuntahallituksen lokakuun kokous on pidetty. Hallitus myönsi rahoitusta neljälle hankkeelle, päätti jättää  muistutuksen Uusimaa-kaava 2050:stä ja keskusteli ELY-keskuksen strategisesta tulossopimusta.  Maakunnan väestötilanne ja valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelu nousivat myös keskusteluun kokouksessa.

Kohti joustavaa väestötilastointia ja palveluiden tuotantoa?
Kohti joustavaa väestötilastointia ja palveluiden tuotantoa?

Väestöennusteen mukaan alueellinen eriytyminen tulee vakituisen asumisen näkökulmasta jatkumaan. Alamme kuitenkin yhä paremmin tunnistaa sen, että ihmisten liikkuvuus kaikkinensa, mm. työpaikkojen, asumisen ja harrastusten suhteen, lisääntyy. Ennakointiasiantuntijat Niina Kuuva ja Hanna Kautiainen peräävät aluekehittämistä kausiväestön tarpeisiin.

Saimaa-ilmiöllä ilmiömäiset teemat: vesi, sillat ja itäinen ilo
Saimaa-ilmiöllä ilmiömäiset teemat: vesi, sillat ja itäinen ilo

Saimaa-ilmiön eli kulttuuripääkaupunkihankkeen pääteema on ilmiömäisyys, kuten nimikin kertoo. lmiömäisyys tähtää siihen, että itäsuomalainen vaatimattomuus kääntyy positiiviseksi ylpeydeksi! Ilmiömäisyyttä tukevat muut teemat ovat vesi, sillat ja itänen ilo.

Etelä-Savo - Nollasta kärkeen!
Etelä-Savo - Nollasta kärkeen!

Nuorten maakunnallisen osallisuuden tilannetta Etelä-Savossa kuvaa parhaiten ilmaisu ”Nollasta kärkeen”. Vuonna 2017 aloitettu työ nuorten maakunnallisen osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi alkaa näkyä. Meillä on maakunnassa aktiivinen maakunnallinen nuorisovaltuusto ja kaikille avointa toimintaa.

Järjestöneuvottelukunta saa monien äänen kuuluville
Järjestöneuvottelukunta saa monien äänen kuuluville

Maakunnallisen järjestöneuvottelukunnan toiminta lähti käyntiin lokakuun alussa pidetyssä järjestäytymiskokouksessa. Järjestöneuvottelukunta on osa maakuntaliiton toimintaa. Sen tavoitteena on vaikuttaa päätöksentekoon niin, että mahdollisimman moni pääsee osalliseksi yhteisesti rakennetusta hyvinvoinnista.

Onko kulttuuri kuluerä vai tulonlähde?
Onko kulttuuri kuluerä vai tulonlähde?

Panostukset kulttuuriin vaikuttavat kauaskantoisesti yleiseen mielialaan ja mielikuvaan alueesta ja sen elinvoimasta. Juuri nyt me Etelä-Savossa kaipaamme uskoa ja luottamusta siihen, että meillä on hyvän elämän edellytykset käsissämme. Heli Gynther näkee kulttuurin yhtenä maakuntamme elinvoiman- ja tulonlähteenä.

Tule töihin maakuntaliiton asiantuntijatiimiin!
Tule töihin maakuntaliiton asiantuntijatiimiin!

Haemme projektipäällikköä digituen alueelliseen koordinaatiotehtävään ja kahta osallisuuskoordinaattoria. E=mc2 – Nuorten osallisuudesta energiaa Etelä-Savoon -ESR -hankkeessa saat yhdessä nuorten kanssa edistää nuorten osallisuutta. Järjestöjen ääni mukaan maakunnan kehittämiseen -hankkeessa kehität maakunnallisen järjestöneuvottelukunnan pilotointikauden 2019 - 2020 toimintaa.

Jätä ehdotuksesi Etelä-Savon parhaaksi!
Jätä ehdotuksesi Etelä-Savon parhaaksi!

Maakuntaliitto etsii jälleen Etelä-Savon parhaita yhteishengen, identiteetin ja imagon kohentajia! 
Viime vuonna Etelä-Savon parhaat -palkinnon sai mm. kuvassa vasemmalla oleva Saimi Hoyer ja toissa vuonna kuvassa oikealla oleva Maisa Häkkinen. Jätä ehdotuksesi 8.11. mennessä sivulla www.esavo.fi/parhaat ! Kuvan keskellä on maakuntaliiton kehittämispäällikkö Heli Gynther.