Tietopalvelu

Danske Bank: Suomi peittosi talouskasvussa viime vuonna Ruotsin, Norjan ja Tanskan

Suomen talous kasvoi viime vuonna muita Pohjoismaita nopeammin.

Danske Bankin Nordic Outlook -katsauksen mukaan Suomen bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 3,1 prosenttia, kun Ruotsissa kasvu oli 2,7 prosenttia, Tanskassa kaksi prosenttia ja Norjassa 1,9 prosenttia.

Katsauksen mukaan viime vuosi oli Suomen taloudelle "loistava".

- Suomen talous on ollut perässähiihtäjä suhteessa muihin Pohjoismaihin verrattuna. Nyt viimein kysynnän kasvu maailmalla nostaa Suomen vientiä ja yritykset ovat riittävän luottavaisia investoidakseen lisää. Lisäksi suomalaiset kotitaloudet pystyvät lisäämään tavaroiden ja palveluiden kulutusta, Danske Bankin Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo tiedotteessa.

Danske Bankin katsauksen mukaan Suomen bruttokansantuote on nousemassa tänä vuonna viimein vuoden 2008 tasolle.

Talouskasvun jatkuminen riippuu pankin mukaan rakenteellisten uudistusten läpiviennistä ja työllisyysasteesta, joka on Suomessa "selvästi alhaisemmalla tasolla" kuin muissa Pohjoismaissa.

SISÄLLYSLUETTELO