Tietopalvelu

Etelä-Savo - Nollasta kärkeen!

Viime viikon perjantaina Nuorten ääni maakunnissa -seminaari kokosi yhteen nuoria ja nuorten vaikuttumista mahdollistavia aikuisia useista eri maakunnista Jyväskylään. Tilaisuudessa kerrattiin Nuorten ääni maakunnissa – hankkeen (2017-2019) tuloksia ja nuorten maakunnallisen osallisuuden tilannetta hankkeessa mukana olleissa maakunnissa (Etelä-Savo, Kainuu, Satakunta, Pirkanmaa ja Keski-Suomi).

Nuorten maakunnallisen osallisuuden tilannetta Etelä-Savossa kuvattiin sanoilla ”Nollasta kärkeen”. Vuonna 2017 aloitettu työ nuorten maakunnallisen osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi alkaa näkyä.

Meillä on nyt maakunnassa aktiivinen maakunnallinen nuorisovaltuusto ja kaikille avointa toimintaa. Ennen kaikkea aistittavissa on vahva tahtotila aidosti kuulla nuoria ja antaa heille mahdollisuuksia olla mukana kehittämässä Etelä-Savon maakuntaa. Tästä on kiittäminen nuorten vaikuttamista mahdollistavia aikuisia, nuoria kuulevia päättäjiä ja erityisesti meidän eteläsavolaisia nuoriamme.

Seuraava kaikille nuorille avoin Etelä-Savon nuoret vaikuttajat teematapaaminen järjestetään Hirvensalmella 20.11. klo. 17.00-20.00 - tilaisuuteen voi äänestää teemaa osoitteessa: https://my.surveypal.com/Hirtsu_teemaaanestys .

Lisätietoja: Osallisuuskoordinaattori Terhi Venäläinen, p. 040 655 9793 tai kehittämispäällikkö Eveliina Pekkanen, p. 044 770 0591

SISÄLLYSLUETTELO