Tietopalvelu

Etelä-Savon maakuntavaltuusto hyväksyi talousarvion ja toimintasuunnitelman


Aluekehitysjohtaja Jarmo Vauhkonen kertoo liikenneasioiden edunvalvonnallisista tavoitteista.

Etelä-Savon maakuntavaltuusto kokoontui 26.11.2018 Mikkelin kaupungintalolle talousarviokokoukseen. Maakuntavaltuusto hyväksyi Etelä-Savon maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman vuosille 2019-2021 sekä talousarvion vuodelle 2019.

KATSAUS

Talous- ja toimintasuunnitelmaa esitellyt maakuntajohtaja Pentti Mäkinen näkee kansainvälisen talouden kehityksen vaikuttavan maakunnan kasvunäkymiin. Maan talouskasvu on ollut viime vuosina vahvaa. Työttömyys maakunnassa on laskenut nopeasti maan keskitason tuntumaan. Viennin kasvu on lisännyt erityisesti teollispuun hakkuita maakunnassa ja metsänomistajien kantorahatulot ovat edelleen kasvussa. Huolta tuottaa etenkin maakunnan väestön väheneminen, muuttotappio vaikeuttaa osaltaan yritysten mahdollisuutta palkata osaavaa työvoimaa.

TALOUSARVIO  

Maakuntauudistuksen valmistelu aikataulumuutoksineen on vaikuttanut liiton talouden suunnitteluun merkittävästi vuodesta 2016 alkaen. Vuoden 2019 talousarvioon vaikuttaa maakuntauudistuksen aikataulun siirtyminen vuodella eteenpäin aina vuoden 2021 alkuun. Nykymuotoisen maakuntaliiton toiminta jatkuu siis vielä ainakin kaksi kokonaista vuotta. Tästä asetelmasta neuvoteltiin syyskuussa kuntien kanssa ensi vuoden talousarviosta, jonka hyväksymisestä päätettiin tänään valtuuston kokouksessa. Maakuntavaltuusto hyväksyi esitetyn yhden prosenttiyksikön korotuksen, joka tuo kuntien maksuosuudet vuoden 2016 tasolle.

INVESTOINTI TALOUS-, HENKILÖSTÖ,- JA ICT-HALLINNON YHTIÖÖN

Kuluvan vuoden aikana on valmisteltu kolmen maakunnan yhteisen talous-, henkilöstö- ja ICT-palvelukeskuksen perustamista. Mukana ovat olleet Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakunnat. Yhteistyöllä haetaan vahvaa maakunnallista osaamista ja työpaikkojen säilyttämistä kaikissa maakunnissa. Yhdessä toimien on mahdollista saada kasvatettua palvelujen volyymiä, mikä puolestaan vähentää haavoittuvuutta ja parantaa laatua. Laajempi yhteistyö alentaa yksikkökustannuksia ja mahdollistaa yhteisen ja kustannustehokkaan kehittämistyön.

Valmistelutyön tuloksena perustettiin kaksi erillistä yhtiötä. Meita Oy palvelee omistaja-asiakkaitaan ja Efetta Oy toimii vapailla markkinoilla ja tuottaa palveluita ulkopuolisille tilaajille sekä osakkailleen mukaan lukien osakkaiden konserniin kuuluvat yhteisöt.

Maakuntavaltuusto päätti osaltaan hyväksyä molempien yhtiöiden perustamisen. Jotta Etelä-Savon vaikutusmahdollisuudet yhtiöiden kehittämisessä turvataan ja tulevan Etelä-Savon maakunnan on mahdollista käyttää yhtiöiden palveluja, valtuusto päätti merkitä molempien yhtiöiden osakkeita. Meita Oy:n osakkeita päätettiin merkitä 50 000 eurolla ja Efetta Oy:n osakkeita 10 000 eurolla. Osakekaupat rahoitetaan vuoden 2019 talousarvion puitteissa.

TOIMINTA JA EDUNVALVONTA

Etelä-Savon maakuntaliiton toimintavuoden 2019 aikana maakuntauudistuksen valmistelun on tarkoitus siirtyä maakuntaliitolta uuden maakunnan väliaikaiselle toimeenpanoelimelle sen jälkeen, kun lait ovat tulleet voimaan.

Maakuntaliiton toiminnassa lakisääteisten tehtävien ohella painottuu maakunnan edunvalvonta, erityisesti liikenneasioissa ja EU:n koheesiopolitiikassa.

Maakunnallinen ja valtakunnallinen liikennejärjestelmätyö sekä uuden hallituskauden liikennepolitiikkaan vaikuttaminen yhteistyössä muiden Itä-Suomen maakuntien kanssa on maakunnan keskeinen tehtävä vuonna 2019. Sen puitteissa selvitetään maakunnan asukkaiden ja vapaa-ajan asukkaiden sekä yritysten ja julkisen sektorin liikennetarpeet. Vastaavasti tarkastellaan myös ylimaakunnallisesti koko Itä-Suomen ulkoisen saavutettavuuden haasteita ja kootaan lähivuosien keskeisimmät investointitarpeet maakunnassa ja Itä-Suomi tasolla. Maakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa puhtaasti paras Etelä-Savo etsii keinoja myös ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Maakuntaliiton aluekehittämisen sisällöt perustuvat maakuntaohjelmaan, jonka keskeiset tavoitteet ovat hyvinvoivat ihmiset, elinkeinoelämän kasvu ja kansainvälistyminen, Saimaan matkailun kansainvälistäminen, kestävä biotalous ja älykäs erikoistuminen. Merkittävin rahallinen kehittämisresurssimme on EU:n rakennerahasto-ohjelma, jossa maakuntaliitolla on ensi vuonna käytettävissään noin 18 miljoonan euron vuotuinen myöntövaltuus, joka koostuu Euroopan aluekehitysrahaston ja valtion rahoituksesta vuosina 2019-2020. Rahoituksella on voitu vahvistaa maakunnan elinvoimaa, esimerkkeinä Savonlinnan kuitulaboratorion kampus tai matkailun markkinointiyhteistyö. Ensi vuonna maakunnan edunvalvonnan yhtenä kärkenä on vaikuttaminen EU:n tulevan budjettikauden painotuksiin ja resurssien jakautumiseen.

Lisätietoja: maakuntavaltuuston puheenjohtaja Satu Taavitsainen, puh. 044 090 5546, maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, puh. 050 500 2584 ja hallinto- ja kehittämisjohtaja Hanna Makkula, puh. 040 0618489

SISÄLLYSLUETTELO