Tietopalvelu

Etelä-Savon kulttuurihyvinvointisuunnitelma on julkistettu

Etelä-Savon maakuntaliiton koordinoiman kaksivuotisen Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon -hankkeen tuloksena on syntynyt maakunnallinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Suunnitelma on strateginen asiakirja, joka ohjaa kulttuurin ja hyvinvoinnin yhdyspinnoilla olevan toiminnan kehittämistä. Sitä käytetään jatkotyön pohjana.

Suunnitelman tekoa rahoitti Taiteen edistämiskeskus osana Opetus- ja kulttuuriministeriön Prosenttitaiteen periaatteen laajentamisen kärkihanketta.

Kulttuurihyvinvointisuunnitelma toimeenpanee osaltaan Etelä-Savon maakuntaohjelmaa vuosille 2018-2021. Lisäksi suunnitelma vie eteenpäin Etelä-Savon kulttuurin tulevaisuusohjelmaa, jossa painotetaan kokeilukulttuurin sallimista, pysyvän ja tasapuolisen vuorovaikutuksen luomista toimijoiden välille sekä koko maakunnan kattavan kulttuuritarjonnan mahdollistamista.

- Yksi uuden maakunnan tehtävistä on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen yhdessä kuntien kanssa. Se on pitkälti ennakoivaa työtä ja kulttuuri sopii siihen erinomaisesti, toteaa koordinaattori Taru Tähti.

Kulttuurihyvinvointisuunnitelma tarjoaa strategisen tason tavoitteita sekä käytännönläheisiä toimenpide-ehdotuksia eteläsavolaisten organisaatioiden ja yhteisöjen käyttöön. Suunnitelma pyrkii innostamaan ja tarjoamaan ratkaisuja yhteiseen kulttuurin ja hyvinvoinnin kehittämiseen.

- Uuden maakunnan keskiössä on hyvinvoiva eteläsavolainen ihminen. Kulttuuria edistetään maakunnassa kuitenkin uudistuksen aikatauluista huolimatta, sillä edistäminen on myös osa maakunnan elinvoiman vahvistamista. Tavoitteenamme on kehittää Etelä-Savosta vireä, ihmisiä ja yrityksiä houkutteleva alue, jatkaa Tähti.

Suunnitelma konkretisoi kulttuuritoiminnan osalta myös Etelä-Savon alueellisessa hyvinvointisuunnitelmassa (2018-2020) esiintuotuja toimenpiteitä alueellisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.

- Maakunnan ja myös kuntien tasolla kulttuuri lisää yhteisöllisyyttä ja vahvistaa asukkaiden yhteistä näkemystä lähiympäristöstään. Yhteinen kulttuuri auttaa meitä kiinnostumaan, ymmärtämään ja vahvistamaan identiteettiämme ja osallisuuttamme, kuulumista johonkin yhteisöön, painottaa Tähti.

Tutustu kulttuurihyvinvointisuunnitelmaan tästä:

Etelä-Savon kulttuurihyvinvointisuunnitelma.pdf

Lisätietoja: Kehittämispäällikkö Heli Gynther, puh. 040 773 7285 ja koordinaattori Taru Tähti, puh. 040 704 3861.

SISÄLLYSLUETTELO