Tietopalvelu

Lapset ja vanhukset kohtasivat uudella tavalla pilottikokeilussa

Pieksämäen kaupungin Yhtä rataa -pilottiprojekti alkoi viime vuoden syyskuussa ja päättyi toukokuussa 2018. Pilotissa luotiin Hiekanpään kampuksella sijaitsevan palvelukodin asukkaille ja päiväkodin ja esikoulun lapsille yhteistä toimintaa ja kulttuurielämyksiä. Palautteesta kävi ilmi, että taiteesta ja kulttuurista tuli nopeasti luonnollinen osa arkea.

Mistä Yhtä rataa -pilotissa on kyse?

Yhtä-rataa -pilotissa yhteistyötä tekivät Pieksämäen kaupungin perusturva, varhaiskasvatus, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut sekä Pieksämäen alueen eri taiteen alojen ammattilaiset. Tavoitteena oli tuoda eri sukupolvet yhteen taiteen ja kulttuurin avulla. Pilotti toteutettiin parhaalla mahdollisella paikalla kaupungin Hiekanpään kampuksella, sillä siellä yhdessä rakennuksessa sijaitsee vanhusten tehostetun palveluasumisen yksikkö, päiväkoti ja esikoulu. Projektissa lapset ja vanhukset osallistuivat yhdessä taidetyöpajoihin, tarjolla oli mm. musiikkia, nukketeatteria, käsitöitä ja teatteria.

Kerrotko toteutuksesta ja millaista palautetta pilotista saatiin?

Taiteen tekeminen ja kokeminen nivoutui nopeasti osaksi yksiköiden arkea. Vanhusten kanssa työskentelevät kertoivat musiikin ihmeellisestä voimasta. Tutut laulut havahduttivat ja aktivoivat vanhuksia laulamaan mukana ja muistelemaan menneitä. Pajojen jälkeen vanhusyksikön henkilökunta onkin jo lisännyt omaehtoista musiikin käyttöä. He muun muassa soittelevat kitaraa ja pianoa vanhuksille.

Entä mitä päiväkodissa ja esikoulussa tapahtui?

Varhaiskasvatuksen työntekijät taasen saivat uusia ideoita omiin töihinsä, kun he työskentelivät pilottipajaa vetävän taiteilijan työparina. Parityöskentelyssä varhaiskasvatuksen henkilöstö pystyi täysipainoisesti tarkkailemaan ja seuraamaan lasten kehittymistä ja kasvua ja ehtivät huomioimaan positiiviset muutokset paremmin kuin normaalin työpäivän aikana.

Vaikuttaa hyvältä ja onnistuneelta kokeilulta. Oliko mitään hankaluuksia?

Haasteelliseksi pilottipajojen toteutuksessa koettiin toiminnan aikatauluttaminen, sillä vanhusten yksikön ja esikoulun oppilaiden päivärytmi on erilainen.

Pilotti on ohi, mutta toivottavasti tämä ei ollut tässä. Onko jatkosta suunnitelmia?

Pilotin jälkeen Hiekanpään yksiköissä pyritään jatkamaan yhteistyötä Seutuopiston kanssa. Suunnitteilla on järjestää sekä uusia taidetyöpajoja että koulutusta henkilöstölle.

Pilotissa luotu toimintamalli pyritään kirjamaan Pieksämäen kaupungin hyvinvointisuunnitelmaan sekä perusturvan ja vapaa-aikatoimen talousarviosuunnitteluun. Näin varmistetaan, että kaupungin yksiköt pystyvät varaamaan toimintaan jatkossa resursseja prosenttiperiaatteen mukaisesti.

Kysymyksiin vastasi koordinaattori Taru Tähti hyvinvointia kulttuurista -hankkeesta.

Yhtä rataa -pilotti toteutettiin osana Etelä-Savon maakuntaliiton koordinoimaa Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon -hanketta (http://www.esavo.fi/hyvinvointia-kulttuurista-etela-savoon). Hanketta rahoittaa Taiteen edistämiskeskus ja se on osa Opetus- ja kulttuuriministeriön Prosenttitaiteen periaatteen laajentamisen kärkihanketta (https://minedu.fi/prosenttiperiaate).

Lue lisää Yhtä rataa -pilotista: TÄSTÄ

Valokuvat: Pieksämäen Seutuopiston Mediapaja

Lisätietoja: Koordinaattori Taru Tähti, puh. 040 704 3861, etunimi.sukunimi@esavo.fi

Sisällysluettelo