Tietopalvelu

Etelä-Savon Eläkeläisten neuvottelukunta haluaa vaikuttaa

Etelä-Savon Eläkeläisten neuvottelukunnan tärkeimmät tehtävät ovat yhteistyön tekeminen piiriyhdistysten, niiden alaisten jäsenyhdistysten, kuntien vanhusneuvostojen, maakuntaliiton, valtion virnaomaisten sekä muiden yhteisöjen kanssa. Edunvalvontaa esitysten ja lausuntojen muodossa hoidetaan edellä mainittujen yhteisöjen sekä poliittisten päättäjien suuntaan. Neuvottelukunta kokoontuu keskimäärin kaksi kertaa vuodessa.

Neuvottelukunnan puheenjohtaja on eläkeliiton edustaja Arvo Levänen. Tämän vuoden alusta sihteerin tehtävää hoitaa maakuntaliiton hyvinvointialan kehittämispäällikkö Eveliina Pekkanen. Pekkasen tehtävänkuvaan kuuluvat myös maakuntauudistuksen osallisuuskoordinaattorin tehtävät ja hän on yhteyshenkilö järjestökentän suuntaan.

Maakuntauudistus puhutti kokouksessa

Viimeisin neuvottelukunnan kokous pidettiin Mikkelissä maakuntaliiton tiloissa 23.4.2018. Kokouksessa käytiin vilkasta keskustelua maakuntauudistuksesta, erityisesti hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmasta. Hyvinvointikoordinaattori Eeva Häkkinen Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymästä vieraili kokouksessa kertomassa Etelä-Savon maakunnan hytevalmistelusta ja hyvinvointikertomustyöstä.

Keskustelussa peräänkuulutettiin kansalaisten ja järjestöjen valtuuttamista aidosti osallistuviksi toimijoiksi. Järjestöavustusten ja toimitilojen merkitystä järjestöjen toiminnan näkökulmasta ei voi vähätellä. Uudessa maakunnassa on turvattava toimintaedellytykset, jotta järjestöt voivat edistää hyvinvointia ja osallisuutta. Kumppanuustaloajattelua toivotaan laajennettavan joka ikiselle paikkakunnalle.

Tavoitteena hyvä ikääntyminen ja laadukkaat palvelut 

Neuvottelukunta toivoo jämeriä toimia yksinäisyyden ehkäisyyn. Etsivää vanhustyötä olisi laajennettava, jotta alueellinen tasavertaisuus maakunnassa turvataan ikäihmisten osalta. Eläkeläisjärjestöt tiedostavat digitaalisten palveluiden potentiaalin. Järjestöt toivovat tulevansa kuulluksi, jotta digipalvelut kehitetään kaikille sujuvasti käytettäviksi. Etelä-Savon Eläkeläisten neuvottelukunta ja heidän edustamansa kasvava joukko eläkeläisiä haluavat olla toimijoita, eivät toimenpiteiden kohteita.

Etelä-Savon Eläkeläisten neuvottelukunnan jäseniä ovat valtakunnalliseen Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n alaisuuteen kuuluvat eläkeläisjärjestöt Eläkeliitto ry. (Etelä-ja Itä-Savon piirit ry), Eläkkeensaajien keskusliitto, Mikkelin piiri ry, Etelä-Savon kansallinen senioripiiri ry. sekä Eläkeläiset ry. Savon aluejärjestö.

isätietoja: kehittämispäällikkö Eveliina Pekkanen, puh 044 7700 591