Tietopalvelu

Maakuntahallitus kokoontui 23.4.2018

MAAKUNTAJOHTAJAN KATSAUS AJANKOHTAISIIN ASIOIHIN

Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen kertoi kokousväelle maakunnan ajankohtaisista asioista. Työllisyyden kehitys Etelä-Savossa on mennyt positiiviseen suuntaan koko Suomen tilanteen tavoin. Maakunnan väestön määrän suuntaus sen sijaan on laskeva. Huomioitavaa on, että tammi-helmikuun aikana Etelä-Savon väestö pieneni 397 henkilön verran.

- Nettomaahanmuutto on tähän mennessä ollut positiivisesti kehittyvä trendi. Alkuvuodesta 2018 maahanmuuttoa on kuitenkin ollut edellisvuosia vähemmän. Tämän muutoksen taustoja on syytä pohtia, toteaa maakuntajohtaja Mäkinen.

Terveiset Itä-Suomen neuvottelukunnan kokouksesta

Itä-Suomen neuvottelukunta on viiden maakunnan yhteistyöfoorumi. Siihen kuuluvat Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Kainuu, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala. Itä-Savon neuvottelukunta antoi kokouksessaan viime viikolla kannanoton Saimaan kanavan kehittämisestä eli sulkujen pidennyksestä ja vedenpinnan korkeuden nostosta. Kehittäminen tukee teollisuuden investointeja ja on tärkeä osa Itä-Suomen liikennejärjestelmää.

Liikenne- ja viestintäministeriölle esitetään kolmen tunnin junayhteyden kehittämistä Kuopiosta ja Joensuusta Helsinkiin. Neuvottelukunta esittää tulevaisuuden nopeaa itäratayhteyttä Helsingin lentokentältä Porvoon ja Kouvolan kautta Pietariin.

Maantielain lakiesityksen mukaan maakunnat sopivat keskenään tienpidon toteuttamisesta korkeintaan yhdeksällä tienpitoalueella. Tienpitoalue voi muodostua yhdestä tai useammasta maakunnasta. Itä-Suomen neuvottelukunnan kokouksessa Etelä-Savon maakunta piti hyvänä tienpidon nykyistä mallia, jossa yhteistyötä tekevät Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala.

Uuden maakunnan strategia

Etelä-Savon uudelle maakunnalle valmistellaan parhaillaan strategiaa maakunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Uuden maakunnan strategia perustuu harvaan, mutta kauttaaltaan asutun Etelä-Savon nykytilanteeseen. Strategian tavoitteena on edistää asukkaan hyvinvointia maakunnan tehtäväaloilla. Strategia linjaa myös maakunnan elinvoimaa ja kilpailukykyä. Strategiaa täsmennetään ja viedään käytäntöön täydentävillä ohjelmilla ja suunnitelmilla kuten henkilöstöstrategialla ja maakuntaohjelmalla.

Konsernirakenne

Uuden maakunnan konsernirakenne on työn alla. Maakuntaviraston suunnitteilla oleva rakenne jakaantuu kolmeen toimialaan eli sote- ja pelastustoimialaan, elinvoimatoimialaan ja tukipalveluihin. Maakunnan liikelaitoksen puolelle on taasen suunnitteilla sote-palvelut, turvallisuuspalvelut, kasvupalvelut ja maaseutupalvelut.

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusyhtiö

Maakuntahallitus päätti hyväksyä osaltaan talous- ja henkilöstöhallinnon yhtiön perustamisen aiesopimuksen. Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Karjala valmistelevat yhdessä talous- ja henkilöstö- ja ICT-hallinnon palvelukeskusyhtiötä, joka tarjoaa kustannustehokkaita ja laadukkaita palveluita. Parhaillaan kartoitetaan yhdistyvien organisaatioiden henkilöstöä, sopimuksia ja riskejä.

Lisätietoja: muutosjohtaja Pentti Mäkinen, puh. 050 500 2584, hallinto- ja kehittämisjohtaja Hanna Makkula  ja maakuntauudistuksen talousjohtaja Sami Sipilä, puh. 044 770 0577

ETELÄ-SAVON LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA

Maakuntahallitus päätti käynnistää Etelä-Savon liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisen ja perustaa maakunnallisen liikennejärjestelmätyöryhmän suunnitelman laatimisen tueksi. Maakuntahallituksen edustajaksi työryhmään hallitus nimesi maakuntahallituksen puheenjohtajiston. Lisäksi maakuntahallitus kutsuu työryhmään edustajat kaikista Etelä-Savon kunnista, sairaanhoitopiireistä ja muista keskeisistä sidosryhmistä.

Liikennejärjestelmäsuunnitelmassa käsitellään kaikkien liikennemuotojen ja liikenneverkkojen sekä niihin kytkeytyvien palveluiden että viestintäyhteyksien muodostamaa kokonaisuutta. Suunnitelma valmistellaan vuorovaikutteisessa prosessissa ja tähän liittyvä sidosryhmätyöskentely käynnistetään kevään 2018 aikana. Valmistelusta vastaa maakuntaliitto. Tavoitteena on, että suunnitelma on valmis vuoden 2019 syksyllä.

Lisätietoja: kehittämispäällikkö Marko Tanttu, puh. 044 770 0488

RAHOITUSTA RISTEILYLIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI

Maakuntahallitus myönsi AIKO-rahoitusta 70 385 euroa Savonlinnan Hankekehitys Oy:lle Uusi startti risteilyliikennetoimintaan Etelä-Savossa -hankkeelle. Hankkeen tavoitteena on kehittää risteilyihin pohjautuvia yritysverkostoja, uusia matkailutuotteita sekä liiketoimintamalleja. Näin kannustetaan yrityksiä investointeihin ja tuotekehitys- ja markkinointipanostuksiin alan uudistamiseksi ja liiketoiminnan kasvattamiseksi.

Hankkeessa testataan uusia kokonaisvaltaisia matkailutuotteita, jotka perustuvat vesiliikenteen hyödyntämiseen. Ennen varisnaista testausta kartoitetaan potentiaaliset reitit ja suunnitellaan niille mahdollisia matkailutuotteita. Koemarkkinoinnin ja pilottituotteiden avulla saadaan luotettava kuva asiakkaiden tarpeista ja mieltymyksistä jatkokehitystä varten. Hankkeessa saatuja kokemuksia voidaan hyödyntää myös laajemmin Saimaan alueella vastaavien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi. Hankkeessa tehtävät pilotoinnit tehdään risteilykauden 2018 aikana.

Lisätietoja: kehittämispäällikkö Marko Tanttu, puh. 044 770 0488

Lisätietoja: Maakuntahallituksen puheenjohtajisto Jarkko Wuorinen puh. 050 537 6707, Pekka Selenius puh. 0500 150 994 ja Teemu Hirvonen puh. 050 372 4507