Tietopalvelu

Etelä-Savo on yksi Eurooppa-Kiina matkailuvuoden avainkohteista

Euroopan komissio ja Kiinan valtio ovat avanneet virallisesti yhteisen matkailumarkkinoinnin teemavuoden (EU-China Tourism Year 2018) Italian Venetsiassa 19.1.2018. Teemavuoden tavoitteena on edistää matkailun saralla toimivien yrittäjien verkostoitumista ja kontakteja Euroopan Unionin eli EU:n ja Kiinan välillä. Matkailuyritysten välistä verkostoitumista varten järjestetään erilaisia messuja ja tapahtumia eri puolilla Kiinaa ja EU:n alueella. Toimintaa koordinoi Euroopan matkailukomissio ETC (European Travel Comission).

Matkailua kasvatetaan yhteisellä markkinointifoorumilla

Teemavuoden tavoitteena on lisätä EU:n melko tuntemattomien matkailukohteiden suosiota, parantaa matkailutuotteiden laatua, helpottaa viisumikäytäntöjä ja vaikuttaa lentoreitteihin. Matkailun kasvua pyritään lisäämään perustamalla EU-alueiden yhteinen markkinointifoorumi (Joint Promotion Platform) EU:n ulkopuoliseen matkailumarkkinointiin. EU näyttäytyy kiinalaisille matkailijoille usein yhtenäisenä kohdealueena, minkä vuoksi yhteisten ponnistusten arvo korostuu.

Lakeland-aluetta markkinoidaan kiinalaisille matkailijoille

Suomen ja koko Pohjois-Euroopan teemavuoden kohteena ovat Finnish Lakelandin eli Järvi-Suomen maakunnat Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo ja Etelä-Karjala. Euroopan komissio rahoittaa EU-Kiina matkailuvuotta. Matkailuvuosi alkaa maaliskuussa 2018 ja päättyy maaliskuussa 2019. Projektista on solmittu aiesopimus. Sen mukaisesti Lakeland alue osallistuu projektiin 200 000 € omarahoitusosuudella, joka jakaantuu tasan osallistuvien maakuntien kesken. Etelä-Savon rahoitusosuus 50 000 € muodostuu seuraavasti: Etelä-Savon maakuntaliitto 16 800 €,  Mikkelin kaupunki 16 600 €  ja Savonlinnan kaupunki 16 600 €.

Etelä-Savossa teemavuosi nivoutuu kiinteästi alueen Kiina-yhteistyöhön

Etelä-Savon osalta projektin sopimuskumppani on Etelä-Savon maakuntaliitto. Käytännön toimenpiteistä ja niiden toteutuksesta vastaa Miksei Mikkeli Oy:n hallinnoima Visit Saimaa – Lakeland Finland 2017-2019 –hanke.  Lakelandin osallistumista ja toimintaa koordinoi Visit Finland. Kaikki toimenpiteet nivotaan kiinteäksi osaksi muuta Kiinan markkinoilla tehtävää yhteistyötä.

Pilottiprojektissa Lakeland-maakunnat

  • toteuttavat markkinointi- ja myynninedistämistoimenpiteitä yhteisen Lakeland-brändin alla
  • osallistuvat vähintään kahteen merkittävään myynti- ja verkostoitumistapahtumaan
  • ovat näyttävästi esillä Kiinan merkittävimmissä sosiaalisen median kanavissa
  • saavat räätälöityä koulutusta kiinalaisten matkailijoille suunnattujen palveluiden ja tuotteiden tuotantoon
  • järjestävät yhteisiä tutustumismatkoja kiinalaisille matkanjärjestäjille ja medialle

SISÄLLYSLUETTELO