Tietopalvelu

Kulttuurihyvinvointia Etelä-Savoon kuuden pilotin voimin

Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon -hankkeeseen on valittu kuusi pilottia, joiden tarkoituksena on lisätä ja juurruttaa taidetta ja kulttuuria osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja alueen hyvinvointipalveluita. Konkreettisilla kokeiluilla kehitetään, testataan ja arvioidaan uusia toimintatapoja ja yhteistyömuotoja kulttuurin tuottajien, taiteilijoiden sekä kunta- ja sote-sektorin yhteistyössä. Valinnassa painotettiin toiminnan juurruttamisen näkökulmaa, yhteistyöverkostoa sekä omaa rahoituspohjaa. 

Hankkeeseen valitut pilotit ovat:

Essote: ArtEssote. Taidetoiminnan juurruttamiseen Mikkelin keskussairaalassa, 20 000 €.

Essote: Ilopillereitä ja kulttuurin kipinöitä. Kulttuurikummitoiminnan käynnistämiseen ja kulttuurin viemiseen osaksi arkea vanhus- ja vammaispalveluiden yksiköissä, 13 000 €.

Pieksämäen kaupunki: Yhtä rataa. Kulttuuritoiminnan juurruttamiseen Hiekanpään kampuksella, 10 000 €.

Lastenkulttuurikeskus Verso: Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen musiikkikasvatuksen keinoin. Vauvamuskaritoiminnan aloittamiseen kolmen kunnan alueella, 9 000 €.

Savonlinnan kaupunki: Kaikukortti. Kaikukortin pilotointi pienituloisten lapsiperheiden tueksi, 6 000 €.

Linnalan opisto: Kulttuuria hoivakoteihin. Vapaaehtoisten yhteislauluohjaajien kouluttamiseen, 2 000€.

Pilotoinnit käynnistyvät syksyn 2017 ja kevään 2018 aikana.

Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon -hanke on Taiteen edistämiskeskuksen rahoittama hanke, jossa edistetään ja juurrutetaan kulttuurista hyvinvointityötä osaksi uuden Etelä-Savon maakunnan ja kuntien toimintaa. Hanke on osa hallituksen prosenttiperiaatteen laajentamisen kärkihanketta, jossa vakiinnutetaan taide- ja kulttuuripalvelut osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

Lisätietoja: Hankekoordinaattori Taru Tähti, taru.tahti@esavo.fi, puhelin 040 704 3861 sekä verkosta

www.esavo.fi/hyvinvointia-kulttuurista-etela-savoon

 www.facebook.com/hyvinvointiakulttuuristaesavo

http://minedu.fi/prosenttitaide

Sisällysluettelo